Reformi Luomu Kevyttä kesäruokaa

Kevyttä kesäruokaa

Kesän ei aina tarvitse tarkoittaa kilojen keräämistä ja yletöntä mässäilyä. Syödä voi hyvin ja nautinnollisesti myös niin, että ruoka on terveellistä, eikä kerry vyötärölle. Grillaaminen on tietysti kesän ykköskokkaustapa, mutta kun se alkaa kyllästyttää, on takataskussa hyvä olla myös muutama muu herkullinen vaihtoehto.

Uudet perunat

Jos suomalaisen kesän maku pitäisi kiteyttää yhteen ruoka-aineeseen, se olisi uusi peruna. Talven odotus  palkitaan, kun lautaselle voi haarukoida täydellisen makuisia pohjoisen auringon kypsyttämiä herkkuja. Nokare voita, ripaus suolaa, hiukan tilliä, ehkä silliä ja a’vot!

Tuoreet vihannekset

Lyhyen kavukauden maassa tuoreista vihanneksista kannattaa ottaa kaikki irti. Tomaatit, kurkut, salaatinlehdet ja paprikat maistuvat ihan erilaisilta, kun ne ovat saaneet kasvunsa tueksi luonnonvaloa. Ripottele salaatin päälle Reformi Pellavansiemeniä, niin vatsasi kiittää vielä enemmän!

Kala

Kesällä kannattaa nautta myös tuoreesta kalasta. Ahven, siika, kuha, nieriä ja monet muut vesistöjemme herkut ovat valoisaan aikaan parhaimmillaan. Lisäksi kalan hyvät rasvat tekevät hyvää vartalolle ja mielelle.

Keitot

Herkullinen kala-, kana- tai kasviskeitto valmistuu hetkessä ja on kevyttä syötävää hellepäivänä. Vaihtele raaka-aineita, tee välillä sosekeittoa ja välillä taas pilkotuista raaka-aineista valmistettua keittoa. Mausta keitot Reformi Luomu –liemikuutioilla ja –jauheilla.

Itse poimitut marjat ja sienet

Heinäkuun puolivälistä alkaen metsät alkavat olla pullollaan herkkuja. Käy keräämässä talven varalle mustikoita, mansikoita, vadelmia, puolukoita ja erilaisia sieniä. Tuoreena marjoja voi nauttia maidon kanssa tai leipoa niistä piirakan. Marjat sopivat myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Piirakkapohjaan voit silloin käyttää vaikka Reformi Jytte -jauhoja.

Luomuruoka

Kesällä kannattaa tutustua luomu- ja lähiruokaan vaikkapa vierailemalla sellaisella maatilalla, jonne on vapaa pääsy. Joskus on myös lupa ottaa vähän rennommin. Silloinkin lautaselle voi laittaa luomua, sillä kätevät Reformi-luomuateria-ainekset auttavat loihtimaan herkullisen luomuaterian vähän vähemmälläkin vaivalla. Vaikka reippaan huvipuisto- tai rantapäivän päätteeksi.

Nyt on aika nauttia auringosta, valosta ja siitä kuuluisasta Suomen kesästä, oli sää sitten millainen tahansa!

Reformi Luomu Keveämmän kokkauksen salat

Keveämmän kokkauksen salat

Moni herkkusuu ei välitä laihdutuskuureista – eikä tarvitsekaan. Makua ja terveellisyyttä ei kannata asettaa vastakkain, sillä hyvää ruokaa voi kokata kevyesti päivän jokaisella aterialla. Selviät päivästä hieman kevyemmin opettelemalla keveämmän kokkauksen peruskaavan: Käynnistä, vältä, torju ja panosta.

1. KÄYNNISTÄ PÄIVÄ (JA VATSA) AAMUPALALLA

Harvalla on arkena aikaa väsätä monipuolista, tukevaa ja terveellistä aamiaista. Tiedämme kuitenkin, että ravitseva aamiainen on ehdottoman tärkeä, jotta keho ja mieli käynnistyvät kunnolla. Siksi aamiaista kannattaa (ja saa!) ajatella jo illalla.

Valmista aamupala illalla jääkaappiin odottamaan tai valmista aamiainen, joka on kätevä napata työmatkalle mukaan. Esimerkiksi tämä aineenvaihdunnan tehokkaasti käynnistävä vihersmoothie on helppo valmistella jo illalla ja surauttaa valmiiksi aamulla. Mittaa smoothien ainekset avokadoa ja Aktiv Lecithin -rakeita lukuun ottamatta jo illalla blenderin kulhoon ja nosta jääkaappiin odottamaan raikasta aamunaloitusta.

2. VÄLTÄ VÄSYMYS KEITTOLOUNAALLA

Jos lounaalla kasaa lautaselleen aimo annoksen hiilareita, on iltapäiväväsymys taattu. Älä karsi tärkeitä hiilihydraatteja kokonaan pois, mutta vältä hiilariöverit suosimalla keveämpiä vaihtoehtoja etenkin, jos olet toimistotyöläinen. Panosta maukkaisiin liemipohjaisiin keittoihin ja vältä liian täysi olo pitämällä annoskoko maltillisena. Ja mikä parasta – jos lounaalla syö pienemmän aterian, se tarkoittaa, että pian saa syödä välipalaa!

Kokkaa kevyeksi lounaaksi esimerkiksi tätä mausteista marokkolaista keittoa.

3. TORJU MAKEANHIMO VÄLIPALALLA

Älä jätä välistä välipalaa varsinkaan silloin, kun suuntaat töiden jälkeen salille tai kauppaan. Salli itsellesi välipalaherkku, mutta unohda kahvipulla (paitsi silloin, kun on juhlahetki).  Kätevä ja maukas välipalapirtelö valmistuu Fibrexistä, jogurtista ja mehukeitosta ilman tehosekoitinta. Kippaa sheikkeriin 1,5 dl (soija)jogurttia, 1,5 dl sokeroimatonta mehukeittoa ja 1 rkl Fibrex-hiutaleita, sheikkaa ja anna turvota 10 min. Jos blenderi on lähettyvillä, voit lisätä raikastukseksi myös kourallisen pakastemarjoja.

Vinkki: Pirtelö toimii myös mukaan otettavana aamupalana!

4. PANOSTA PÄIVÄLLISEEN

Pyri kokkaamaan päivällinen siten, että vatsa on vielä tyytyväinen välipalasta eikä huuda naposteltavaa. Hoida myös kauppareissut täydellä vatsalla, jotta vältyt ylimääräisiltä houkutuksilta.
Valmista päivälliseksi vaihdellen sekä tuttuja että uusia ruokalajeja. Ennestään tuttuja arkiruokia valmistaessa kannattaa miettiä, voisiko ruoan tehdä hitusen kevyemmin tai parantaa ruokalajin ravintoarvoa. Lisää esimerkiksi lihapullien tai murekkeen kuitupitoisuutta korvaamalla korppujauhot sokerijuurikkaasta valmistetuilla Fibrex-hiutaleilla. Sokerittomat hiutaleet edistävät vatsan toimintaa ja auttavat laskemaan kolesterolia. Kokeile Fibrexiä myös kaalilaatikossa riisin sijasta. Gluteenittoman kaalilaatikon ohjeen löydät täältä.

Tämä artikkeli on ilmestynyt aiemmin Soppa 365:n ja Oriolan Hyvän olon keittiössä.