satokausi reformi artikkeli

Sesongin maukkaimman veriappelsiinirisoton salaisuus on kunnon kasvisliemi

Veriappelsiinisesonki on juuri nyt kuumimmillaan. Kannattaa siis kiertää hetimiten lähikaupan heviosaston kautta ja poimia kärryihin kilo tai kaksi mehukkaita hedelmiä. Kotona voitkin sitten panna padat porisemaan, pudottaa kattilaan pari luomukasvisliemikuutiota, valmistella veriappelsiinirisoton ja kerätä pisteet plakkariin. Veriappelsiinirisotto on rehellistä ruokarakkautta ensimmäisestä haarukallisesta lähtien!

Lempiliemikuutioiden tarina alkoi Suomen ensimmäisen kasvisravintolan tiskin takaa

Luomutrendi saapui Suomeen 1950-luvulla. Helmikuisena pakkaspäivänä vuonna 1956 avattiin Helsingin Kalevankadulle valtakunnan ensimmäinen pelkkää kasvisruokaa tarjoava ravintola, Kasvisbaari Vegeta. Oppia oli haettu länsinaapurista ja esikuvina toimivat Tukholman kasvisbaarit ja terveyskaupat. Pian pienen ravintolan viereen nousi Suomen ensimmäinen luontaistuotemyymälä Reformi-keskus. Sydämellä valitut tuotteet oli pakattu ruskeisiin paperipusseihin, ja etiketit oli kirjoitettu käsin. Helsinkiläiskotien keittiönkaapit alkoivat täyttyä soijajauhoista, leseistä, siemenistä, ruusunmarjoista ja kuivatuista vadelmanlehdistä.

Reformi oli aikaansa edellä. Kalevankadun kasvisbaari tarjoili jo 65 vuotta sitten toinen toistaan maittavampia herkkuja trenditietoisille kaupunkilaisille. Omistajat ovat vuosikymmenien mittaan vaihtuneet, mutta tavoitteet ja arvot ovat säilyneet ennallaan. Reformin tuotteet ovat edelleen puhtaita, luonnonmukaisia ja ravintorikkaita. Kaiken kukkuraksi ne maistuvat hillittömän herkullisilta niin keskellä ruuhkavuosiarkea kuin arvokkaissa juhlapöydissäkin.

Maukas kasvisliemi keitetään aidoista ja puhtaista luomuraaka-aineista

Kasvisliemen keittäminen on kaukana rakettitieteestä, sillä kasvisten pilkkominen ja liemen maustaminen onnistuu keneltä tahansa. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä alusta asti itse. Arjen kiireessä apuun rientävät Reformin kasvisliemivalmisteet, joiden avulla ruoka valmistuu nopeasti korkealuokkaisista raaka-aineista, herkullisesta mausta ja ravintorikkaasta lopputuloksesta tinkimättä.

Kaupan päälle lahjoitetaan lupaus kestävämmästä tulevaisuudesta. Reformin liemikuutiot ja -jauheet ovat luomutuotteita, ja ne on valmistettu luontoa kunnioittavia ja kasvuympäristöä tukevia menetelmiä käyttäen. Liemikuutiot ja -jauheet eivät sisällä ainoatakaan keinotekoista arominvahvennetta, makeuttajaa tai väriainetta. Myös geenimuunnellut ainesosat ovat pysyvästi pannassa. Valmiita kasvisliemikuutioita käyttämällä saat maukasta ja luonnonmukaisempaa ruokaa helposti ja nopeasti.

Vegaaninen ja gluteeniton Reformi Luomu Kasvisliemikuutio sopii niin keittoihin, kastikkeisiin, risottoihin, pataruokiin kuin pastan ja riisin keitinveden maustamiseenkin. Kuutioilla saat vaihtelua myös marinadeihin ja mausteseoksiin. Yhdestä pakkauksesta riittää makua neljään litraan herkullista kasvislientä. Vaihtoehtoisesti voit käyttää kätevää Reformi Luomu Kasvisliemijauhetta, joka liukenee nesteeseen varsin vikkelästi ja maustaa näppärästi suuremmankin satsin sapuskaa. Puoleen litraan lientä tarvitaan neljä teelusikallista kasvisliemijauhetta eli yhdestä purkillisesta piisaa lientä peräti viiden litran kattilallisen verran!

Puoliverinen vai täysverinen? Sesongin sitruksissa on mistä valita!

Puoliveriappelsiineissa yhdistyvät perinteisen appelsiinin ja täysveriappelsiinin makujen parhaat puolet. Hedelmät ovat sisältä punertavia tai kaksivärisiä, mutta kuoren väritys on usein identtinen appelsiinin kanssa. Puoliveriappelsiinien tunnetuin Suomessa myytävä lajike on Washington Sanguine, jota tuodaan keväisin mm. Espanjasta ja Marokosta.

Veriappelsiinit taas ovat ovat lajikkeena peräisin Sisiliasta, mutta näinä päivinä niitä kasvatetaan muuallakin Välimeren maissa. Lyhyt sesonki kestää vain muutaman kuukauden. Eniten Suomeen tuodaan makeita Taroccoa ja Moroa, joiden hedelmäliha vaihtelee väriltään syvän oranssista voimakkaan tummanpunaiseen. Vaikka hedelmä ei kokonaan olisikaan punertava, voimakas antosyaanipitoinen pigmentti värjää veriappelsiinimehun syvän punaiseksi. Värityksen tummuus riippuu sekä lajikkeesta että kasvuolosuhteista: suuret lämpötilaerot vuorokauden sisällä edistävät hedelmän punastumista. Verrattuna tavalliseen appelsiiniin punastelevat veriappelsiinit ovat vitamiinipitoisempia ja niissä on myös enemmän antioksidantteja. Moni syö veriappelsiinit jääkaappikylminä ja raikkaina, toiset vannovat huoneenlämpöisten hedelmien nimeen. Kumpaa koulukuntaa sinä kannatat?

Molemmat sitrukset soveltuvat suolaiseen ruoanlaittoon paremmin kuin hyvin. Kokkaa veriappelsiinipastaa, kuorruta uunikala veriappelsiiniviipaleilla ja sekoita mehusta makea vinegretti. Tai seuraa Satokausi-keittiön esimerkkiä ja pyöräytä pöytään veriappelsiinirisotto mozzarellasattumien kera! Katso veriappelsiinirisoton ohje kokonaisuutenaan tästä linkistä.

Artikkeli on julkaistu myös Satokausikalenteri.fi sivuilla.

Liemituotteilla loihdit maistuvaa arkiruokaa nopeasti

Reformin luomuliemituotteet oikaisevat ruoanlaittoa sopivasti, makumaailmasta tinkimättä. Kiireisen kokin apurit ovat gluteenittomia eivätkä sisällä natriumglutamaattia.

Nopeaa, maistuvaa ja terveellistä – arkisin ei usein ole aikaa ylimääräiseen kikkailuun keittiössä, mutta ruoan ravitsevuudesta tai mausta ei tarvitse tinkiä. Reformin liemituotteet helpottavat ja nopeuttavat ruoan valmistusta ja sopivat keittiön perusraaka-aineiksi.

Reformin luomuliemikuutiot ja -jauheet ovat gluteenittomia eivätkä sisällä natriumglutamaattia tai hiivauutetta. Laadukkaista luomuraaka-aineista valmistettu herkullinen liemi on erinomainen pohja keitoille, pataruoille ja kastikkeille.

Nämä arkikokin luottoreseptit valmistuvat noin puolessa tunnissa:

Lämmin lohiramen
Uunimunakas
Porkkana-inkiväärisosekeitto

Syksyisiin viikonloppuihin puolestaan sopivat huolella haudutetut pataruoat, joiden makua pitkä kypsytysaika vain syventää:

Gluteeniton burgundinpata
Intialainen kanapata
Hunajainen luomujuurespata

Reformi-liemituotteet syksyn mestarikokkien rinnalla

Reformin luomuliemikuutiot ja -jauheet nähdään syksyllä 2020 ohjelmayhteistyössä Masterchef Australia -tv-ohjelman katkotunnisteissa. Masterchef Australia on maailman suosituin kokkiohjelma, jonka uusin kausi nähdään Nelosen ja LIV:n tv-kanavilla sekä Ruutu-suoratoistopalvelussa. Reformin liemituotteet soveltuvat erinomaisesti Masterchef ohjelman yhteyteen, sillä ohjelma innostaa valmistamaan ruokaa puhtaista ja korkealuokkaisista raaka-aineista.

Seuraa Reformia Facebookissa ja Instagramissa osoitteissa https://www.facebook.com/reformiluomu
https://www.instagram.com/reformi.fi/

Markkinoija Oriola.

Erilainen joululahja, eettinen joululahja

Joulun aikaan on ihanaa antaa lahjoja läheisille. Pieniä muistamisia kertomaan siitä, kuinka tärkeä toinen on, ympäri vuoden. Lahjan antaminen on yhtä ihanaa kuin sen saaminenkin, mutta monet ovat alkaneet vieroksua joulun kaupallisuutta ja ostovimmaa. Joululahjan antamiseksi on kuitenkin monia eri vaihtoehtoja tavaran sijaan, niistä yksi on esimerkiksi eettinen joululahja.

Hyväntekeväisyyttä ja kehitysyhteistyötä tukevat lahjat ovat olleen saatavilla jo vuosia. Näissä eettisissä ja aineettomissa lahjoissa antaja valitsee, mihin kohteeseen raha menee, ja saajalle annetaan lahjoituksesta kertova kortti. Aineettomia, eettisiä ja ympäristöystävällisiä lahjoja annetaan eniten juuri joulun aikaan.

Itse tehty lahja kertoo ”minä välitän”

Itse tehdyt lahjat ovat tunnelmallisia ja niiden saaja tietää, kuinka paljon niihin on laitettu aikaa ja ajatusta. Helpollakin saa aikaan kaunista jälkeä, kuten vaikka Reformin kakkujauhomixit osoittavat. Herkut ovat aina oiva valinta, mutta jos ei halua leipoa, voi herkkuja hankkia myös valmiina. Hae vaikka paikallisen REKO-ringin torilta lähileipomon kuivakakku tai lähitilan joulujuusto. Tuet samalla paikallista yrittäjää.

Perinteisiin joulukukkasiin voi askarrella koristeen käyttämällä vaikka vanhoja jouluisia valokuvia tai lisäämällä mukaan käpyjä ja itse virkatun koristeen. Myös elämys voi olla upea ja ikimuistoinen lahja. Vie ystävä konserttiin, kiipeilemään tai vuokratkaa maastopyörät ja lähtekää luontoon.

Kirjoitimme aikaisemmin siivouksesta ja stressittömästä elämänhallinnasta täällä. Minimalismia ja siisteyttä rakastavaa läheistä voi kunnioittaa miettimällä lahjan, joka ei mene hukkaan. Ostamisen ja tavaran sijaan voit myös antaa sitä arvokkainta, nimittäin aikaa. Joulun tarkoitus ei ole kuitenkaan kokea huonoa omaa tuntoa siitä, jos haluaa antaa konkreettisen lahjan ystävälle. Kannattaa muistaa, että maailman asioihin voi vaikuttaa myös muillakin valinnoilla kuin joululahjoilla.

Aineettomia lahjaideoita – iloa sekä lähelle, että kauas

Eettisellä joululahjalla on kaksi saajaa – yksi kotimaassa ja toinen maailmalla. Aineeton lahja on myös ympäristöystävällinen valinta, sillä se ei päädy roskikseen joulun jälkeen. UN Women ajaa naisten asiaa maailmalla. Voit lahjoittaa lukutaidon, ammatin tai henkilöllisyystodistuksen tai tukea väkivaltaa kokenutta naista. Kirkon ulkomaanavun kautta voit ostaa vaikka vuohen tai kanoja perheelle, joka tarvitsee toimeentuloa.

PLAN Internationalin sivuilla voit hankkia esimerkiksi kuivuutta kestäviä supersiemeniä avuksi ruokakriisiin tai kamppailla köyhyyttä vastaan tukemalla tyttöjen koulunkäyntiä. World Visionin sivuilta voi hankkia ruokaa, hygieniapaketteja, harrastusmahdollisuuksia tai vaikka moskiittoverkkoja ehkäisemään tautien leviämistä. Voit myös ryhtyä kummiksi vähäosaiselle lapselle. Unisefilta voi myös hankkia erilaisia tarvikkeita vähävaraisille lapsille ympäri maailmaa.

Suomen Eläinsuojelua voit tukea SEY:n lahjakorteilla ja Animalian aineettomilla lahjoilla. Kun annat lahjan eläimille, edistät eläinten oikeuksien ja parempien olojen toteutumista Suomessa. WWF:n joulutervehdys on aineeton ja ympäristöystävällinen tapa muistaa jouluna ystäviä ja suojella samalla luonnon monimuotoisuutta. Tai anna lahjaksi pala suomalaista ikimetsää Luonnonperintösäätiön sivujen kautta.

Lue myös:

Reformi: Muoviton arki – jokaisella valinnalla on merkitys
Fingo.fi sivustolla on listattu eettisiä ja kestävää kehitystä tukevia joululahjaideoita.
Suomen Luonto -lehti on listannut aineettomia lahjoja luonnon ystäville.
Maailma.net: Eettinen joululahja pitää pintansaEettinen joululahja pitää pintansa
K-Ruoka: Itse tehdyt joululahjat – 10 joululahjaideaa, jotka sopivat kaikille
Idealista: 12 vinkkiä – Tee itse joulun paras lahja
Elämyslahjat.fi -sivustolla voit valita elämyslahjan vaikka paikkakunnan mukaan.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton verkkokauppa
Pelastusarmeijan Joulupata
Amnesty Store
Ekolo-verkkokauppa
Globe Hope
Kehitysmaa- ja Maailmankaupat

Reformi.fi_v2_Noplastic_shutterstock_617840684

Muoviton arki – jokaisella valinnalla on merkitys

Onko muoviton arki utopiaa? Muovia on joka puolella ympärillämme, joten ajatus elämästä ilman muovia on aika kaukainen. Iso osa maailman roskamuovista tulee meiltä itseltämme, eli kotitalouksilta pakkausmuovista. Ylen mukaan suomalainen tuottaa noin 2,5 kiloa muoviroskaa kuukausittain. Maailmassa tuotetaan vuodessa tällä hetkellä Statistan (statista.com) tilaston mukaan yli 300 miljardia kiloa muovia, josta 10 prosenttia päätyy meriin.

Ironista onkin, että käytämme hyvin vaikeasti hävitettäviä materiaaleja usein täysin kertakäyttöisten tuotteiden pakkaamiseen. Epätoivoon on kuitenkaan turha vaipua. Tässä hyvät uutiset: voit siirtää hyvät aikeet teoiksi ja vaikuttaa asiaan.

Suhtaudu avoimesti ja saatat huomata, että ainakin muovin vähentäminen omasta elämästä on ihan mahdollista. Älä kuitenkaan rynnistä liikkeelle, vaan suunnittele ja toteuta muutokset niin, että niistä tulee osa rutiinia. Tiedostaminen on hyvä alku ja jatkuvuus on tärkeää pysyvän muutoksen kannalta. Jokainen voi vaikuttaa omalla toiminnallaan.

Miten siis pienentää muovijalanjälkeä?

Muovin määrä on niin lamauttava, että ajatuskin sen vähentämisestä on vaikea. Mitä voi enää ostaa? Monien lähteiden mukaan täysin muovitonta elämää on lähes mahdotonta elää, mutta kun asiaa lähestyy järkevästi, voi pienillä jokapäiväisillä valinnoilla tehdä ihmeitä. Ekompi elämä -sivuilla ja Kodin Kuvalehdessä luetellaan hyviä vinkkejä muovittomampaan arkeen. Myös Nollahukka -blogin vihjeillä pääset hyvään alkuun.

Tärkeimmät muutokset omiin tottumuksiin ovat kuitenkin helpompia, kuin uskoisit. Huomion kiinnittäminen ostokäyttäytymiseen on kaiken lähtökohta. Ajattele ennen ostopäätöksen tekemistä, tarvitsetko tuotetta, vai haluatko sen. Pohdi tuotteen pitkäikäisyyttä ja kun ostat tuotteen, pyri ostamaan se muoviton vaihtoehto. Kun menet kauppaan, mene harvoin ja vatsa täynnä.

Arkiset valinnat ja tuotteet tarkastelun alle

Suosi kaupassa irralleen myytäviä tuotteita, vältä muoviin pakattuja tuotteita. Tämä on tietysti itsestäänselvyys, mutta monien tuotteiden kohdalla yllättävän hankalaa. Ostokäyttäytymisen tarkkailussa voit vaikka lähteä ajatuksesta, että olet maksanut kaikesta, jonka kaupasta ostat. Osta siis mahdollisimman paljon sellaista, jota sinun ei tarvitse heti heittää roskiin.

Kosmetiikasta, kuten meikeistä tai pesuaineista, kulkeutuu mikromuoveja vesistöihin kasvojen pesun yhteydessä. Koita ottaa selvää tuotteiden alkuperästä ja vaihda hiljalleen kestävämpään kosmetiikkaan. Cosmic-ethics -sovelluksen avulla voit selvittää, mitä tuotteesi pitää sisällään. Suomessakin on useita täysin luonnonmukaisia kosmetiikkamerkkejä, kaikkea ei tarvitse tilata kaukomailta. Palasaippua on pesuaineiden ekologisuuden kuningas, jolla voi korvata monia tuotteita.

Silloin kun kuitenkin ostat muovisia tuotteita, tee se älykkäästi. Suosi aina kierrätysmuovista tehtyjä muovituotteita ja uusiokäytä ostamiasi muovisia pusseja tai kääreitä. Tarkista myös, etteivät vaatteesi päästä pesussa mikromuoveja veteen. Tekokuituiset vaatteet, esimerkiksi fleecet, ovat pahimpia. Lahjoita ehjät käyttämättä jäävät tavarat pois, älä heitä roskiin.

Positiivisuus on voimaa itselle ja muille

Jos koko toimintatavan muokkaaminen kerralla on hankalaa, panosta muutamaan täsmäiskuun. Voit ottaa mukaan uuden ja aina uuden korjauskohteen listalta, kun edelliset sujuvat. Arjen valinnoilla pystyt vaikuttamaan muutokseen myös muualla. Suosi puhdasta luomuruokaa, jolloin vaikutat siihen, mitä kaupassa tarjotaan.

Reformin tarina alkaa samoihin aikoihin kun kiinnostus luonnonmukaiseen ravintoon ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin juurtui Suomeen. Reformin keskeisimpiä arvoja ovat oman kehon kuuntelu ja arvostaminen, terveellinen ja monipuolinen ruokavalio sekä myönteinen elämänasenne. Niistä ammennamme yhä tänäänkin. Kun voi itse hyvin, voi levittää hyvää myös ympärilleen. Nykymaailmassa moni keskittyy pitämään huolta itsestään, mutta ympäröivän maailman hyvinvoinnin turvaaminen jää vähemmälle. Tehdään siihen muutos, muovipussi kerrallaan!

Reformin aitoja, puhtaita ja herkullisia tuotteita pääset selaamaan täältä.

Lue lisää aiheesta täältä:
Professori: Muovin välttely ei ole aina helppoa – Ylen kysely kertoo, että moni silti yrittää
”Kaikki lähtee ihan tavallisen ihmisen arkisista valinnoista”
Kuorintavoiteista ja suihkugeeleistä päätyy miljardeja muovihelmiä maailman meriin
Vaatekaapistasi voi löytyä yllättävä ympäristön saastuttaja
Production, use, and fate of all plastics ever made
”Pakko ottaa selvää”
Kaupat käärivät luomutuotteita muoviin – S-ryhmä: ”Hieman ristiriitaista”
Miten vähentää jäte minimiin?
HS – 13 vinkkiä muovittomaan elämään
Muovin välttely ei ole helppoa.

reformi luomu gluteeniton maustekakku appelsiinikakku suklaakakku

Kakkujauhoseosten superstara

Testiryhmämme parasta satoa on aina löytää ihmisiä, jotka ottavat herkuttelun ja puhtaasta ruoasta nauttimisen yhtä tosissaan kuin mekin. Oululainen Suvi oli oikea testiryhmän supertähti, joka pyöräytti ennätysajassa Reformin Luomu kakkujauhomix -tuotteista jos jonkinmoisia luomuksia.

Tämän kotileipurin omasta blogista voit käydä kurkkaamassa millaisia herkkuja Suvi sai aikaan kustakin pussista. Jos makeahammasta kolottaa, aloita ehdottomasti näistä huikeista nougatpaloista, joiden pohja on suklaakakkujauhomixistä. Lue ohje Suvin blogista. >>

Jos sinulle on tulossa viikonloppuna vieraita ja et tiedä mitä kesäistä herkkua tarjota, pelastus löytyy täältä. Mansikkakuppikakkuja Reformin mausteisesta kakkujauhoseoksesta, joita ei vain voi vastustaa.
Lue ohje Suvin blogista. >>

Kakkujauhomixeistä Suvin lemppariksi muodostui appelsiinikakkujauhomix. Pakkauksen ohjeeseen Suvi lisäsi appelsiininkuoriraastetta ja tietysti koristelut. Lue ohje Suvin blogista. >>

Suvin herkistä porkkanasydämistä voit lukea tarkemmin täältä. >> 

reformi luomu gluteeniton appelsiinikakku

Helppo kakku piristämään päivää

Testiryhmämme ihana Tiina valitsi appelsiinikakun, koska ei ollut koskaan valmistanut sellaista. Tässä Tiinan oma kokemus leipomisesta Reformin Luomu kakkujauhomix -tuotteilla:

”Ohjeet olivat selkeät ja niitä oli helppo noudattaa. Ensimmäiseksi vaahdotin voin ja sokerin ja sitten piti vain lisätä joukkoon herkulliselta tuoksuva kakkujauhomix sekä munat. Lopuksi vielä muutama minuutti vatkaamista, niin taikina olikin valmis vuokaan.”

”Kakku onnistui oikein hyvin ja koristelin sen vielä tomusokerista ja vastapuristetun appelsiinin mehusta tehdyllä kuorrutteella, appelsiiniviipaleilla sekä syötävillä kultahipuilla,” Tiina kertoo.

Ja ah, kuinka herkullisen ja kaunis luomus kakusta tulikaan Tiinan käsittelyssä. Kuin taideteos! Ja paras asia seuraa vielä lopuksi:

”Kakulla ei juhlistettu mitään erikoista tapahtumaa, vaan vein sen vain työpaikalle piristämään päivää. Kakku oli erittäin herkullinen ja mehevä ja hävisikin varsin nopeasti tarjoilulautaselta kehujen saattelemana.”

Jokainen työpaikka tarvitsee yhden Tiinan!

Tässä vielä Tiinan käyttämä ohje:

Reformin Luomu kakkujauhomix valmistusohje: Esilämmitä uuni 165 °C:een (kiertoilma) tai 175 °C:een. Voitele vuoka voilla tai öljyllä.

Voilla: vaahdota 150 g voita ja 100–150 g sokeria (1,5 dl). Lisää 4 munaa vuorotellen jauhoseoksen kanssa.

Öljyllä (laktoositon resepti): vaahdota 120 g (1,5 dl) öljyä ja 100–150 g (1,5 dl) sokeria sekä 1 muna kreemimäiseksi seokseksi. Lisää sitten 3 munaa vuorotellen jauhoseoksen kanssa.

Jatka vispausta noin 3 minuuttia keskinopeudella kunnes seos on paksumpaa ja väriltään vaaleaa. Kaada seos voideltuun vuokaan. Paista 50 minuuttia tai kunnes kakkuun työnnetty hammastikku tuntuu kuivalta.

reformi luomu gluteeniton suklaakakku

Herkulliset Cake Popsit kakkujauhomixeistä

Taas on aika palata testiryhmämme ihanien kotileipurien pariin. Seuraavassa Sari perheineen kertoo kakkujauhomixiemme testaamisesta.

”Joitakin vuosia sitten leivoin säännöllisesti, mutta kiireisen elämänrytmin takia monista asioista on pitänyt tinkiä, tai kokonaan luopua. Leivonta on ollut yksi niistä asioista, mutta innostus ja halu leipoa on edelleen tallella. Siksi nämä kakkujauhoseokset ovatkin minulle ihan taivaan lahja, nopeasti tuoreita herkkuja vieraille! Nämä seokset ovat ihan parhaita myös mökkivierasvarana! Kun tiskit pitää tiskata käsin, arvostan, että näillä valmiilla jauhoseoksessa säästyy tiskiä ja aikaa,” alustaa Sari.

Sari oli innostunut Cake Popsien ohjeesta, joten päätti rohkeasti testata, josko Reformin Luomu kakkujauhomixit taipuvat myös tähän. Ja taipuivathan ne.

”Maku oli taivaallinen ja kävi kaupaksi vieraille hyvin. Ehdottomasti jatkoon! Lisäpisteitä annan myös pakettien ekologisuudesta ja kauniista ulkonäöstä. Innostuin näistä jauhoseoksista ja niin taisi koko perhekin,” Sari kertoo.

Ihanaa, että saimme helppojen kakkujauhomixien avulla houkuteltua Sarin leipomaan kiireisen arjen rytmin keskellä. Ja kylläpä nousee ihan vesi kielelle kun katsoo Sarin herkullisia Cake Popseja. Mikä ihana kesäinen herkku vaikka lasten synttäreille taikka illanistujaisiin.

Ohje:

Leivo aluksi suklaakakku Reformin kakkujauhomixien ohjetta noudattaen.

 – Sekoita voi, munat ja jauhoseos, paista uunissa.

Kakun kypsennettyä ja jäähdyttyä, murenna kakku kulhoon ja sekoita tuorejuuston kanssa.

Pyörittele taikinasta pikkupalloja ja dippaa ne sulatettuun suklaaseen.

Viimeistele koristelemalla nompparelleilla. Tarjoile rakkaudella!

 

reformi luomu gluteeniton suklaakakku appelsiinikakku

Appelsiini- ja suklaakakku viikonlopun herkkuhetkiin

Testiryhmämme Kirsi leipoi Reformin Luomu kakkujauhomixeistä herkullisen appelsiinikakun sunnuntaipäivän herkutteluun. Kuorrutuksessa Kirsi käytti Kultarannan pumpulikakun kuorrutteen ohjetta, joka sopi appelsiinikakun kanssa loistavasti. Koristeena luonnonläheinen leipurimme käytti luovasti luonnosta löytyviä koristeita, mustikan varpuja ja viinimarjanlehtiä. Ihana kokonaisuus!

Kuorrutus:
60 g pehmeää voita
100 g maustamatonta tuorejuustoa tai sitruunatuorejuustoa
4 dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua
2 tl vaniljasokeria

Kirsin omien leikkisten sanojen mukaan: ” Leipurina olen, hmmm… tällä paketilla onnistuu varmasti!”

Eksoottinen banaani-suklaakakku

Jessica puolestaan lähestyi kakkujauhojamme hieman eksoottisemmasta näkökulmasta ja kokeili, miten banaani taipuu kakkujen kanssa. ”En uskaltanut olla kovin luova, kun kokeilin gluteenitonta ensimmäisen kerran, mutta banaania lisäsin koristeeksi,” Jessica alustaa. Suklaakakku onnistui loistavasti, vaikka oikeanlaista kakkuvuokaakaan ei löytynyt. Kakkujauhomixeillä onnistuu näköjään vaikka uunivuoalla. Perusleivokset ja kakut ovat leipomista rakastavan Jessican erikoisalaa. Tässä herkullisessa luomuksessa hän seurasi pakkauksen ohjeita aina koristeluun saakka.

”Jokainen osaa varmasti. Näitä voi helposti muokata ja muovailla oman maun mukaan ja lisätä eri täytteitä ja silti toimii hyvin,” Jessica rohkaisee.

reformi luomu gluteeniton porkkanakakku

Porkkanakakun kuorrute testiryhmän tapaan

Reformin Luomu kakkujauhomix voi olla oikea arjen sankari, sillä niillä luot nopeasti herkkuja perheen yhteisiin hetkiin. Saat varmasti herkulliset kakut tarjolle kahvipöytään yllätysvieraiden saapuessa, mökillä oman keittiön mukavuuksien ulottumattomissa kakkujauhomixit pelastavat päivän tai voit ottaa ne helposti mukaan veneelle tai asuntoautolle.

Testiryhmämme on testannut kakkujauhomixejä pitkin kevättä, joten tulemme jakamaan parhaat vinkit, kikkakolmoset ja reseptit kanssanne kesän aikana.

Reformin Luomu kakkujauhomixien porkkanakakku maistuu taivaalliselle sellaisenaankin, mutta mitäpä olisi porkkanakakku ilman kuorrutusta. Alla helppo ja herkullinen ohje kuorrutteen tekoon, kun testaat porkkanakakkujauhomixiä.

Porkkanakakun kuorrute

Kuorrute
125 g tuorejuustoa
50 g voita
6 dl tomusokeria

Vatkaa tomusokeri ja huoneenlämpöinen voi kunnolla sekaisin.

Lisää seokseen kylmä tuorejuusto ja sekoita, kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa.

Levitä kuorrute jäähtyneen kakun pinnalle ja koristele.

Testiryhmän taidonnäytteitä

Reformin Luomu kakkujen kanssa voi myös käyttää luovuutta. Testiryhmämme ihana Suvi muokkasi perinteisestä porkkanakakusta upeita hasselpähkinärouheella maustettuja porkkanamuffineja. Pienenä twistinä Suvi lisäsi mukaan suolaisia porkkanakolikoita.

Muffineihin, kuorrutteeseen ja porkkanakolikoihin löydät ohjeen Suvin omasta blogista. >> 

Kakkujauhomix-testiryhmämme luova esteetikko Tiina puolestaan juhlisti syntymäpäiväänsä porkkanakakulla. Tiinan kuorrute koostui tuorejuustosta, voista ja tomusokerista. Hän myös värjäsi osan kuorrutteesta keltaiseksi ja osan oranssiksi, niin sai kakkuun kauniin, raikkaan ja elävän pinnan.

Kakku on koristeltu vielä ahomansikan kukinnoilla ja lehdillä, mantelirouheella ja strösseleillä. Tämä on taidetta!

Reformi Luomu kesäjuhlat

Stressittömät kesäjuhlat – muistilista

Äiti tiuskii keittiön kiireessä ja yrittäessään auttaa, isä sattuukin aloittamaan hiukan liian suuren ”pikku-korjausurakan”, joka ei ihan kerkeä valmiiksi ennen isoja juhlia. Lapset koittavat pysyä poissa tieltä, mutta aiheuttavatkin leikeillään enemmän siivottavaa. Tämä varmaan lienee perinteinen kesäjuhlaskenaario. Juhlien järjestämiseen saa halutessaan kulumaan loputtomasti aikaa ja rahaa, joten tässä muutamia vinkkejä jos haluat järjestää kauniit kesäjuhlat.

Aloita valmistelut hyvissä ajoin

Kun valmistelun aloittaa ajoissa, voi juhlille keksiä teeman, ohjelmaa tai vaikka askarrella erilaisia koristeita. Tärkeitä päätöksiä ennen valmistelujen aloitusta on kutsuttujen määrä ja juhlapaikka. Haluttu teema ja tunnelma syntyvät usein näiden päätösten pohjalta. Bändi, pitopalvelu ja paikka on hyvä varata hyvissä ajoin, kaiken muun saa yleensä hoidettua lyhyelläkin varoitusajalla. Päättämällä heti alkuun budjetista varmistut, ettei tule yllätyksiä.

Aikataulut ja apujoukot

Varmista, että kaikkiin järjestelyihin on tarpeeksi aikaa. Suunnittele myös juhlien aikataulu etukäteen, mutta jätä siihen myös tarpeeksi liikkumatilaa. Usein juhlien parhaita hetkiä vieraan näkökulmasta ovat kiireettömät keskustelut. Muista, että ihmiset auttavat mielellään, kunhan pyydät apua. Jos juhlien emäntä/isäntä on lopen uupunut kaikesta järjestelystä, on juhlavieraidenkin vaikea rentoutua. Keittiössä auttavat kädet mahdollistavat vieraiden kanssa seurustelulle enemmän aikaa. Juhlien jälkeen voit houkutella siivoamisapua paikalle rääppiäisten merkeissä.

Listat

Juhlien tarjottavat, kaupasta ostettavat tavarat, budjetti,  leipomisen tarve ja tilattavat tarjottavat, vieraat, ohjelmanumerot, aikataulut, työnjako järjestäjien kesken jne. Listaamalla ylös muistat paremmin, mutta myös jäsentelet asiaa paremmin itsellesi. Voit myös suunnitella ja ideoida juhlia jo paljon etukäteen paperille, johon on helppo palata lähempänä h-hetkeä.

Ole kekseliäs

Kesällä luonnonkukat, heinät ja oksat ovat oiva tapa koristella pienillä kustannuksilla. Loppukesästä marjat ja kävyt voivat sopia juhlien värimaailmaan ja koristeluun. Kauniin kesäniityn tunnelman hengessä vaikka kahvikupit voivat olla erivärisiä, joten lainaa naapurilta tai ystäviltä kuppeja kattaukseen. Käytä edellisen vuoden marjat boolin koristeena tai tee vesimelonista tarjoilukulho. Pönöttävien potrettien sijaan voit vaikka virittää hauskaa taustaa vasten kamerajalustimen ja kuvausrekvisiittaa. Kekseliäillä ratkaisuilla kerää myös vieraiden huomion.

Tarjoilut

Apua ja inspiraatiota tarjoiluun voit kurkata ihanien reseptiemme joukosta. Testaa juhlissa myös uudet kakkujauhosekoituksemme, jotka säästävät aikaa muille valmisteluille. Erilaista purtavaa ei tarvitse olla useita eri vaihtoehtoja, vaan voit hyvin pitäytyä tutuissa klassikoissa. Ruoka on juhlien kohokohta, joten voit myös irrotella ja koittaa jotain yllätyksellistä ja hauskaa, joka saa ihmiset puhumaan. Reformin tuotteista löytyy helposti herkkuja myös erikoisruokavalioita noudattaville.

Yksityiskohdat

Tunnelman luonnissa voit saada paljon aikaan pienillä yksityiskohdilla. Esimerkiksi ilmapallot tai ”Kesäjuhlat” -kyltit portilla kertovat, että tässä talossa juhlitaan. Jos joku vieraista on erityisruokavaliolla, hanki hänen erikoisherkkuaan. Ulkojuhlissa voi varata vilttejä vilukissoille ja pitkämatkalaisille yösijan. Nämä pienet eleet tuovat juhlavieraalle aina erityisen hyvän juhlamielen. Koristelussa yksityiskohtiin ei kuitenkaan kannata takertua liiaksi, jos siitä ei erikseen nauti.

Keskity olennaiseen

Jos ei ole aivan pakko, älä ala korjaamaan aitaa tai vaihtamaan portaiden kaiteita viimehetkillä. Suuremman vaikutuksen saat, kun peset vaikka matot ja ikkunat tai siirrät turhat roinat pois silmistä. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, vaan asenne ja tunnelma ratkaisevat usein enemmän. Vessan siivoaminen on parempi ajatus kuin yläkerran kaappien sisällön läpikäyminen. Mieti missä tiloissa vieraasi viettävät aikaa. Jos järjestät juhlat ulkona, muista varautua Suomen kesään.

Ohjelma

Kannattaa muistaa pitää lapset kiireisinä niin aikuisillakin on paljon mukavammat juhlat. Lapsien viihdyttämisessä vain mielikuvitus on rajana. Piilota vihjeitä juhlapaikalle ja aloita aarteen etsintä, hanki askartelutarvikkeita tai soittimia. Aikuisille ohjelmaa ei tarvitse olla liiaksi. Kaveriporukoille riittää mukava yhdessä olo, kun taas tuntemattomammille muutama hauska jäätä sulattava leikki voi olla tervetullut. Tärkeintä kaikissa juhlissa on tunnelma, ja sen luo isäntäväki. Rennolla olemuksella, naurulla ja aitoudella voittaa vieraat puolelleen helposti.

Ohessa vielä Marttaliiton ohjeita juhlia suunnittelevalle. Ilta-Sanomillakin on kattava lista ideoista, joilla pidät ihanat kesäjuhlat.